Kisakauden avaus oli vappuna Sesto San Giovannissa Italiassa. Keekeri pysähtyi aikaan 1.24,48 eli ennätys jäi viiden sekunnin päähän. Ajalla irtosi kisassa 14. sija. Tulos oli ihan kohtuullinen, kun ottaa huomioon sen, että kisaan valmistautuminen ei sujunut kovin optimaalisesti. Tarina on pitkä, mutta kerron sen kuitenkin.

Saavuimme valmentajani kanssa kaksi päivää ennen starttia Milanon kentälle, josta meillä piti olla kyyti kisahotelliin. Tovin odottelun jälkeen huomasimme, että sovittua kyytiä ei ollut saapunut paikalle. Onneksi matkassa oli järjestäjien info, josta kaivoimme muutaman puhelinnumeron. Info oli tietysti italiaksi, mutta numerot on luonnollisesti ymmärrettävissä kaikilla kielillä. Ainut vaan, ettei tiennyt, kenelle oli soittamassa. Ensimmäisestä numerosta ei vastannut kukaan. Toisesta numerosta vastasi joku tyyppi, joka erittäin heikolla ”enklannilla” totesi, että mulle soitetaan kohta. Kohtahan on suhteellinen käsite, jonka kesto saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Tässä tapauksessa se tarkoitti reilua puolta tuntia. Järjestäjä kertoi, että he olivat unohtaneet hommata meille kyydin, joten meidän täytyi tulla omin avuin hotelliin. Great!! Juuri, kun tuntui, että kaikki menee honkia, törmäsin italialaiseen ex-kilpakävelijään, joka kyyditsi meitä kaksi vuotta sitten lentokentältä hotelliin. Hänen autonsa oli täynnä, mutta hän ystävällisesti järkkäsi meille autokyydin 40 minuutin päässä kentältä sijaitsevalta juna-asemalta, mikä helpotti meitä suunnattomasti. Meidän siis tarvitsi astua suoraan lentoasemalla junaan, joka vei meidät asemalle, jossa autokyyti odotti meitä. Kaiken tämän säädön jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin hotelliin. Kello oli tosin ehtinyt vierähtää iltakymmeneen, ja hotellissa ollut ruoka oli jo hiukan jäähtynyt. Seuraavana aamuyönä heräsinkin vatsakipuun ja huonoon oloon. Onneksi olo koheni päivän aikana ja ruoka alkoi pysyä sisällä. Kisa-aamun verkassa tunsin, että pystyn kisailemaan.

Itse kisassa kulku olikin alusta asti todella hyvää – kaikesta huolimatta. Oli mahtava fiilis pitkästä aikaa lyödä kisanumero rintaan ja lähteä murjomaan baanalle. Fiilistä nosti mielettömästi se, että huomasin saavani kiinni porukan, jossa käveli sekä italialainen 50 km:n olympiavoittaja että venäläinen maailmanmestari. Ajattelin, että nyt otan kovat päänahkat. Puolimatka taittui karvaa vaille 42 minuuttiin, ja olin hyvin ennätysvauhdissa. Jälkimmäisellä puoliskolla vauhti kuitenkin hiukan hyytyi, ja noin neljä kilometriä ennen maalia Italian ja Venäjän kilpakumppanit karkasivat. Maalissa ero oli noin 40 sekuntia. Vielä en heitä voittanut, mutta pääsin jo aika lähelle.

Kauden toinen kahdenkympin startti piti olla 21.5. Ecupissa Portugalissa, mutta keho oli eri mieltä. Kisaa edeltävänä aamuna heräsin kurkku kipeänä, ja kun kisa-aamuna oli vielä noussut lämpö, päätimme yhdessä lääkärini kanssa, että on syytä jättää kisa väliin. Totta kai harmitus on suuri, kun lähtee matkaan ja eikä voikaan kisata, mutta flunssalle ei tässä tapauksessa voinut mitään. Tällä kertaa oli tyydyttävä kannustajan rooliin, mutta sekin on tärkeää!

Flunssa on nyt onneksi antanut periksi. Noin viikon tauon jälkeen on päässyt taas sorvin ääreen. Seuraava kilpailu on 12.6. Kauhavalla, jossa järjestetään SM-maantiekävelyt. Matkana on hiukan harvinaisempi 30 km, mutta sopii tähän aikaan vuodesta mainiosti viidenkympin kävelijälle.

Jatketaan harjoituksia!