Tervehdys!
Tästä lähtee käyntiin Roadmap to London –blogi by J. Kinnunen, noin! Suomeksi sanottuna blogi pitää sisällään tarinoita valmistautumisesta etappi etapilta kohti Lontoon olympialaisia. Ensi alkuun heitetään (outo termi kilpakävelijälle) pieni esittely itse raapustelijasta. Olen siis 27-vuotias käimäjalka, kotoisin Jalasjärveltä ja nykyisin majailen avopuolisoni kanssa Tampereella. Lajini on 50 km:n kilpakävely ja ohjastajanani toimii, itsekin entinen käimäjalka, Kari Ahonen, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuodesta 1999 asti. Ruuvia on kiristetty sopivassa määrin vuosi vuodelta yhteisen unelman saavuttamiseksi. Blogissa pääsette seuraamaan kiristyksen eri vaiheita aina 11.8.2012 asti, jolloin starttipyssy pamahtaa kello 9.00 Buckinghamin palatsin edustalla.
Ennen kuin mennään tämänhetkiseen tilanteeseen, valotetaan hieman kauden alkua, joka alkoi poikkeuksellisesti leikkauspöydän kautta. Marraskuun alussa nimittäin operoitiin vasemman polven kierukka, joka alkoi oireilla Ranskan 50 km:n jälkeen. Onneksi sain vedettyä kisan läpi ja rikoin Daegun MM-kisojen rajan. ”Hyvillä mielin” mätkähdin kirurgin pöydälle ja homma sujuikin mallikkaasti. Viikon kattoon räkimisen jälkeen sain aloittaa reenauksen altaassa ja reilun kuukauden kuluttua siirryin tapailemaan kilpakävelyä.
Tällä hetkellä mennään maaliskuussa ja se tarkoittaa sitä, että takana on yksi vuoristoleiri Etelä-Afrikassa ja yksi tasamaanleiri Portugalissa. Ensimmäisellä leirillä sain tehtyä hyvän määräjakson, vaikkakin polvi oikutteli silloin tällöin. Toinen leiri sujui sekin loistavasti polven ollessa lähes oireeton. Mieltä lämmitti suuresti leirillä onnistuneesti tehdyt kiihtyvät nelikymppiset, jotka ovat tärkeitä spesiaaliharjoituksia viidenkympin kävelijälle. Työnsarkaa riittää vielä paljon, mutta onneksi tämän kauden pääkilpailu on vasta syyskuussa.
Juuri nyt istun junassa matkalla Helsinkiin, josta matka jatkuu Etelä-Afrikkaan vuoden toiselle vuoristopätkälle. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan myös Portugalista paluun jälkeen, joten voi hyvillä mielin lähteä kuluttamaan kenkiä heikkoon happeen.