Australian GP on nyt ohi ja samoin myös ensimmäinen veikkauksemme. Kisassa nähtiin paljon ulosajoja sekä ohituksia, joten dramatiikkaa ei puuttunut. Heikki Kovalainen selvisi tapahtumarikkaan kisan lopuksi maaliin sijoituksella 13.

Oikeita veikkauksia oli useita, joiden joukosta arvotaan voittaja. Voittaja tullaan julkaisemaan seuraavan viikon aikana.

Ei hätää jos et tällä kertaa ehtinyt mukaan veikkaamaan, sillä kilpailuja tullaan järjestämään vielä useita. Nyt klubin jäsenenä tulet saamaan tiedon kilpailuista heti ensimmäisten joukossa.

Erityisesti kannattaa odottaa 7.-23. toukokuuta Saksassa pelattavia jääkiekon mm-kisoja, joiden ohessa tullaan järjestämään koko kisan mittainen kilpailu. Kilpailussa tullaan veikkaamaan otteluiden lopputuloksia jotka kasvattavat pistesaldoasi. Kilpailun voittajat ratkeavat koknaispistesaldojen perusteella itse kisojen päätyttyä. Tarkemmat tiedot kilpailusta tullaan julkaisemaan myöhemmin.