Koskela luisteli erinomaisen ajan 34,90 ja voitti sekunnin sadasosalla toisen 35 sekunnin alittajan yhdysvaltalaisen Tucker Fredricksin. Aasialaisluistelijat eivät päässeet alle 35 sekunnin ja maailmancupin johdossa oleva japanilainen Joji Kato jäi tällä kertaa kuudenneksi. Kolmas oli korealainen Kang-Seok Lee (35,13). Koskela luisteli vielä perjantaina B-ryhmässä, nousi sieltä A-ryhmään ja maailmancupin osakilpailun voittajaksi. Mies oli syystäkin tyytyväinen.

- Aamusta alkaen on ollut hyvä viritys päällä. Tänään olivat kurvit hyviä ja oli mukava vetää sisäradan lähdöllä. Viimeinen kaarre tuntui erittäin hyvältä ja loppusuora oli täyttä ilotulitusta, kun sain loppuun hyvän vauhdin kaarteesta, kertoi Pekka Koskela.

- Sunnuntain tonni pitää ottaa perustyönä, sillä aamustartti on haastava. Hyvää on kuitenkin se, että pitkästä aikaa tulee tehdyksi täysi viikonloppu. Sen jälkeen tulee harkittavaksi seuraavat Aasian maailmancupin kisat, kertoi Pekka Koskela. Pekka Koskela nousi maailmancup-pisteissä jo kahdeksanneksi. Hänellä on nyt 135 pistettä, kun johtavalla Katolla on 330 pistettä.