
Suomen Moneta on jo pitkään tukenut suomalaista huippu-urheilua myymällä suomalaisia ja kansainvälisiä olympiarahoja ja -mitaleita, joiden tuotoista merkittävä osa ohjautuu Suomen Olympiakomitealle. Tämän lisäksi Monetan urheilutiimiin kuuluu suomalaisia huippu-urheilijoita.
Moneta Team:iin kuuluvat:
Moneta Teamin sivut löytyvät nyt Facebookista, käy lukemassa Jarkko Kinnusen uusin Roadmap to London blogi
Terveiset Etelä-Afrikan Potchefstroomista! Paikka sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Johannesburgista, noin 1400 metriä merenpinnan yläpuolella. Majoitumme North West Universityssä, jossa fasiliteetit ovat kaikin puolin hyvässä kunnossa. Huoneet ovat sen...
Ylimenokausi on lusittu. Mitä se sitten tarkoittaa? Voisinkin hiukan valaista, mitä tuo edellä mainittu käsite pitää sisällään minun kohdallani. Ruotsiottelun jälkeen oli kaikin puolin niin henkisesti kuin fyysisestikin nuijittu olo, että...
Kausi 2011 on paketoitu, joten lähdetään ruotimaan, mitä jäi käteen. Ensiksi kuitenkin palataan siihen, mihin edellinen blogi päättyi eli Kalevan kisoihin Turkuun, jossa järjestettiin todella upeat skabat. Kilpakävelyreitti kulki Aurajoen ”rannalla”,...
Edellisen raapustuksen jälkeen on ehtinyt olla kaksi starttia, joissa molemmissa syntyi enkat. Kauhavan SM-maantiellä 30 km:n ennätys parantui reilut 3,5 minuuttia lukemiin 2.12,06. Kisa käytiin kohtuullisen lämpimässä säässä. Lämmin keli ei yleensä ole...
Kisakauden avaus oli vappuna Sesto San Giovannissa Italiassa. Keekeri pysähtyi aikaan 1.24,48 eli ennätys jäi viiden sekunnin päähän. Ajalla irtosi kisassa 14. sija. Tulos oli ihan kohtuullinen, kun ottaa huomioon sen, että kisaan valmistautuminen ei sujunut kovin...
Kisakauden avaus
Afrikan leiri on tampattu. Sen voisin kuvailla onnistuneen kohtuullisesti: ei se ollut loistava, muttei huonokaan. Pientä säätöä joutui tekemään matkan varrella. Sopeutumisvaiheen jälkeen sain alle hyviä reenejä, mutta sen jälkeen...
Tervehdys!
Tästä lähtee käyntiin Roadmap to London –blogi by J. Kinnunen, noin! Suomeksi sanottuna blogi pitää sisällään tarinoita valmistautumisesta etappi etapilta kohti Lontoon olympialaisia. Ensi alkuun heitetään (outo termi...
Sari Multalan leiritys ja kilpailut jatkuvat Australiassa
Sari Multalan leireily jatkuu Australiassa. Harjoitusleiri alkoi jo marraskuun alussa ja MM-esikisat olivat leirin alussa Perthissä. Multala voitti kilpailun.
Sari Multala 13.12. maanantaina :
- Tänään alkaa maailmancupin...
Joulun alla ja vuoden lopun lähestyessä on yhteenvedon aika. Haluan lämpimästi kiittää Suomen Monetaa ja heidän asiakkaitaan siitä, että olette omalta osaltanne mukana mahdollistamassa Moneta-urheilutiimin toimintaa, johon Sari Multala ja allekirjoittanut on saanut kunnian tulla valituksi. Suomen Monetan ja...
Pekka Koskela päätti mainion maailmancup-viikonloppunsa Berliinissä voittamalla sunnuntaina myös 1000 metrin B-ryhmän. Koskelan aika oli 1.10,21 joka on yli sekunnin paremmin kuin Pekan kauden aiempi paras noteeraus tonnilla.
Koskela luisteli perjantaina 500 metrillä...
Koskela luisteli erinomaisen ajan 34,90 ja voitti sekunnin sadasosalla toisen 35 sekunnin alittajan yhdysvaltalaisen Tucker Fredricksin. Aasialaisluistelijat eivät päässeet alle 35 sekunnin ja maailmancupin johdossa oleva japanilainen Joji Kato jäi tällä kertaa kuudenneksi. Kolmas...
Parasta vauhtia pitivät odotetusti Pekka Koskela ja Mika Poutala. Ensimmäisenä päivänä 500 metrillä nopein oli Pekka Koskela (35,71) ja Mika Poutalan hävitessä Koskelalle 21 sekunnin sadasosaa. Ensimmäisen päivän 1000 metrillä Mika Poutala luisteli...
Sari Multala on voittanut Laser Radial luokan MM-kisat Skotlannin Largsissa. Suomalaismenestyksen täydensi Tuula Tenkanen yltämällä kymmenen parhaan joukkoon.
Sari Multalan toinen perättäinen maailmanmestaruus varmistui, kun...
Sari Multalan ajatuksia 6 lähdön jälkeen 8.6. illalla, kun kolme päivää kisaa on takana: "Tänään tuuli todella reippaasti, joten päivä oli fyysisesti rankka. Ensimmäisessä lähdössä onnistuin reitinvalinnassa...
Pekka Koskela kävi maailmacupin finaaleissa testaamassa välineitä ensi kaudelle. Pekka kertoo: ”Oli 10 päivän levon jälkeen mielenkiintoiset startit, ja sai olla tarkkana ettei ole pää edellä betonissa. Koskelan pojan kausi oli kyllä...
Sari Multalan kommentit kahden kilpailupäivän ja kolmen lähdön jälkeen:
"Ensimmäinen päivä oli melko erikoinen. Odottelimme rannassa pitkään ukkosrintaman ohimenoa ja lähdimme vesille vasta puoli kolmen aikaan. Vesillä ...
Pekka Koskela joutui keskeyttämään sprinttereiden MM-kisoissa oman kilpailunsa Japanissa flunssan takia. Vancouverin olympialaisia silmällä pitäen mitään ei kannata riskeerata, kun kisojen alkuun on vajaa kuukausi. Kun flunssa on selätetty, jatkuu...